Suomen vientiteollisuuden kasvu on 2000-luvulla jäänyt niin pieneksi, että viime vuonna kauppatase meni ensimmäistä kertaa alijäämäiseksi sitten vuoden 1990. Suomi joutui siis maksamaan tuomistaan tavaroista enemmän kuin sai rahaa viemistään tavaroista. Myös vaihtotase oli alijäämäinen, eli viime vuonna Suomi velkaantui ulkomaille.
Yhden vuoden kauppataseen ja vaihtotaseen alijäämä ei sinänsä ole vielä mikään ongelma, mutta jos kehitys jatkuu samanlaisena useita vuosia, alkaa ongelmia syntyä. Ongelmia uhkaa todellakin syntyä, koska Suomen tavaraviennin hitaan kasvun taustalla ovat rakenteelliset muutokset Suomen teollisuudessa.
Metsäteollisuus on sulkenut useita tehtaita ja tuotantolinjoja Suomessa. Myös elektroniikkateollisuuden tuotantoa on leikattu. Muiden toimialojen tuotanto ja vienti ovat kasvaneet, mutta kasvu ei ole riittänyt kompensoimaan metsä- ja elektroniikkateollisuuden viennin hidasta kasvua.
Ei ole todennäköistä, että perinteinen metsäteollisuus tai elektroniikkateollisuus nousisi uuteen kukoistukseen Suomessa. Muiden toimialojen pitäisi siis pystyä kasvattamaan tuotantoaan ja vientiään nykyistä nopeammin, jotta haluttu tuonti pystytään maksamaan. Tuotannon kasvattaminen edellyttää lisää tuotannollisia investointeja Suomeen.
Työ- ja elinkeinoministeriö nimitti viime vuonna selvitysmiehen etsimään keinoja investointien saamiseksi Suomeen. Selvitysmies Jorma Eloranta sai raporttinsa valmiiksi helmikuussa. Raporttiin sisältyy 40 erilaista toimenpide-ehdotusta. Valitettavasti julkisuudessa eniten huomiota ovat saaneet erilaiset verohelpotuksiin liittyvät esitykset. Verotus ei kuitenkaan ole ratkaiseva tekijä investoinneista päätettäessä. Elorantakin toteaa tämän raportissaan.
Elorannan toimenpide-esityksissä on toki useita järkeviä ja kannatettaviakin toimenpide-esityksiä. Yksi tärkeä esitys on, että investointien tärkeydestä pitää käydä julkista keskustelua. Metalliliittokin on yhdessä Teknologiateollisuus ry:n kanssa pyrkinyt tuomaan esiin sen, että vientiteollisuuteen pitää panostaa, jotta hyvinvointivaltio kyetään ylläpitämään.
Toinen merkittävä Elorannan esille tuoma seikka on, että Suomen on pystyttävä edelleen vahvistamaan vahvuuksiaan. Toimenpide-esityksenä hän esittää, että Suomeen synnytetään vahvoja osaamiskeskittymiä, joissa erilaiset osaajat ja innovatiiviset yritykset ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa. Hyvin samankaltainen esitys on myös Metalliliiton vuonna 2010 julkaistussa teollisuuspoliittisessa ohjelmassa.
Raportissa on myös useita muita muun muassa koulutukseen, logistiikkaan, luonnonvarojen hyödyntämiseen, arktiseen osaamiseen ja bioenergian kehittämiseen liittyviä esityksiä. Täytyy toivoa, että keskustelu ja valtiovallan toimet eivät rajoitu vain verotukseen liittyviin esityksiin. Paljon verokysymyksiä olennaisempaa on panostaa muihin edellä mainittuihin asioihin. Niiden edistämisellä on pitkällä aikavälillä paljon suurempi vaikutus investointeihin kuin esimerkiksi yritysverotuksen muutaman prosenttiyksikön alennuksella.
Jorma Antila
Metalliliiton tutkimuspäällikkö