Koivulahdessa, lähellä Vaasaa, metsäkoneita valmistava Logset Oy onnistui kääntämään vaikeudet voitoksi. Yrityksen viime vuoden liikevaihto ylitti 30 miljoonaa euroa. Viime vuonna yritys palkkasi tuotantoon kahdeksan uutta työntekijää.
Muutama vuosi sitten ei tilanne näyttänyt lähellekään yhtä hyvältä – päinvastoin. Logsetilla kaavailtiin syksyllä 2008 isoja investointeja. Yhtäkkiä tilanne oli kuitenkin se, että uusia tilauksia ei tullut. Tilausten tyssääntyminen johtui maailmantalouden yleisestä taantumasta.
– Pohjois-Amerikan markkinat kasvoivat ennen taantumaa kohtuullisen hyvin. Sitten asuntorakentaminen Amerikassa tyrehtyi voimakkaasti. Pohjois-Amerikan ja Kanadan mekaaninen sahateollisuus toimittaa rakennusmateriaalia suuriin kaupunkeihin, kertoo Logset Oy:n tekninen johtaja Jukka Kivipelto.
Ja kun Amerikan asuntorakentaminen tyssäsi, tyssäsi myös sahojen toiminta. Jos sahattavaa puuta ei tarvita, ei tarvita myöskään metsäkoneita. Tämä huomattiin myös Logsetilla.
– Laman aikana metsäteollisuudesta katosi Kanadassa ja Pohjois-Amerikassa yli 100 000 työpaikkaa.
90-prosenttisesti vientimarkkinoista elävä Logset kohtasi vaikeuksia myös Venäjän markkinoilla. Rupla devalvoitiin, metsäkoneille asetettiin tuontitullit ja korot nousivat.
– Meillä oli lukematon määrä yt-neuvotteluja. Tiedettiin, että porukkaa on pakko vähentää. Ensiksi porukkaa lomautettiin ja kun päätä ei näkynyt, vastaan tuli irtisanomisia. Porukasta lähti kaikkiaan kaksi kolmasosaa, muistelee työntekijöiden pääluottamusmies Paavo Kinnunen.
Tällä hetkellä Logsetin tuotannossa työskentelee 31 työntekijää.
Logsetin uusi nousu alkoi maailmantalouden yleisestä piristymisestä ja siitä, että yritys hankkiutui ja pääsi yrityssaneeraukseen vuoden 2010 keväällä. Saneerauksen myötä yrityksen veloista annettiin anteeksi puolet. Toiselle puolelle heltisi viiden vuoden maksuaika. Saneerausohjelma loppuu vuonna 2014.
Kaksi vuotta yrityssaneerauksessa olleella yrityksellä pyyhkii siis taas hyvin. Viime vuoden liikevaihto kipusi lähelle kaikkien aikojen ennätystä, 35 miljoonaa euroa. Se syntyi vuonna 2007. Nykyinen liikevaihto on entistä kovemmassa arvossa, koska kulut ovat pienentyneet. Vuonna 2007 koko henkilöstön määrä Logsetilla oli 115. Nyt se on yli 60. Yhtiön kohentuneesta tilanteesta kertoo se, että vuonna 2009 yrityksen liikevaihto jäi alle 10 miljoonan euron. Toimitukset tehtiin varastokoneista ja uustuotantoa ei ollut. Viime vuonna koneita lähti Logsetilta maailmalle 115.
Logset on yksi osanen kolmen isomman kotimaisen metsäkonevalmistajan ketjussa. Suomi on metsäkonevalmistuksen luvattu maa. Maailmassa valmistuu reilu 3 000 metsäkonetta vuodessa. Niistä kaksi kolmasosaa tehdään Suomessa.
Asentaja Pasi Koskimies on tehnyt työtä Logsetilla 17 vuotta. Koskimies kuuluu niihin onnekkaisiin, jotka saivat tehdä työtä myös silloin, kun suurin osa työporukasta oli lomautettuna.
– Eivät tunnot olleet silloin hyviä. Mutta semmoista se on, ei sille mahda mitään, Koskimies sanoo.
Huonot ajat jättivät Koskimiehen ja monen muun Logsetin työntekijän mieleen pienen pelon tulevaisuuden suhteen. Siitä huolimatta, että kaikki myöntävät tämän hetkisen tilanteen olevan hyvän.
– Kyllähän maailman lamapuheet vaikuttavat joka asiaan.
Tunnelmat itse työssä ovat olleet Koskimiehen mukaan aikanaan paremmat kuin nyt. Parasta työssä on vaihtelevuus. Vähän kaiken näköistä saa touhuta. Vaihtelevuutta riittää, sillä Logsetilla valmistuvat metsäkoneet tehdään kulloisenkin asiakkaan tarpeiden mukaan räätälöitynä.
– Työssä voisi olla vähän enemmän järjestelmällisyyttä. Välillä menee vähän soosaamiseksi. Kukaan ei oikein tahdo tietää, mitä tehdään ja kuinka tehdään, Koskimies kritisoi.
Koskimies ei ole huomannut, että työtä joutuisi tekemään aiempaa kovempaan tahtiin, vaikka hommia tehdään nyt selvästi pienemmällä porukalla kuin jokunen vuosi sitten. Samaa mieltä on pääluottamusmies Paavo Kinnunen.
– Ei ylimääräistä aikaa ollut ennenkään.
Yrityksen parantunut tilanne toi Logsetille myös jonkun verran vuokratyöntekijöitä. Yksi heistä on asentaja Hannu Honkaniemi. Vuokratyöfirma Adeccolla kirjoilla oleva Honkaniemi uskoo muutaman kuukauden kestäneen työn muuttuvan aikanaan vakituiseksi.
– En olisi muuten tullutkaan.
Honkaniemi uskoo Logsetin kasvavan myös tulevaisuudessa. Tankkeja kasaava Honkaniemi viihtyy työssään.
– Työssä on oma vapaus. Sitä saa tehdä omaan tahtiin.
Tulevaisuuden kasvuun uskoo myös Logsetin tekninen johtaja Jukka Kivipelto. Tällä kertaa kasvussa pyritään etenemään järkevällä tavalla, jalat maassa. Kasvun mahdollisuuksia on erityisesti alueilla, joissa koneellistumisaste on matala, eli esimerkiksi Etelä-Amerikassa ja Venäjällä. Logsetilla nähdään houkuttelevana mahdollisuutena Etelä-Amerikan eukalyptuspuuplantaasit.
Tämän vuoden kasvutavoitteeksi Kivipelto kertoo 30 prosenttia nykyisestä.
Ammattikoulusta Logsetilla työharjoittelussa oleva Jan-Ali Ismaili aikoo tulla yritykseen aikanaan töihin. Jo nyt afganistanilaissyntyistä Ismailia on kysytty töihin Logsetille useampaan kertaan. Ammattikoulun metallilinja loppuu tänä keväänä.
Asentaja Birger Enholm on tehnyt työtä Logsetilla koko yrityksen olemassa olon ajan, 19 vuotta. Kun Logsetilla meni huonosti, Enholm oli lomautettuna puolitoista vuotta. Toimettomana miehen ei kuitenkaan tarvinnut olla, sillä korvaavaa työtä löytyi Vöyrillä hakelämpölaitoksia valmistavasta yrityksestä.
Enholm on Logsetin nykyisestä tilanteesta hyvillään. Hän toivoo, että yrityksellä menisi jatkossa vieläkin paremmin.
— Sisällä palaa kyllä pieni varoitusvalo. Tulevaisuudesta ei koskaan tiedä.