Metalliliiton liittovaltuusto hyväksyi 26.8. äänin 41–11 teknologiateollisuuden neuvottelutuloksen syksyn palkkaratkaisusta. Yksi jäsen äänesti tyhjää.
Liittovaltuusto kävi neuvottelutuloksesta lähes kolmetuntisen keskustelun, jossa käytiin läpi neuvottelutuloksen eri puolia sekä metalliteollisuuden tilannetta eri työpaikoilla.
Liittovaltuusto hyväksyi myös pelti- ja teollisuuseristysalalle ja kaivosalalle saavutetut neuvottelutulokset alan palkkaratkaisuiksi.
Liiton muiden sopimusalojen – auto- ja konealat, jalometalliala, metsäteollisuuden korjaamot, Puolustusministeriön työpaikat sekä huolto- ja kunnossapito – osalta liittovaltuusto antoi valtuudet liittotoimikunnalle hyväksyä myöhemmin saavutettavat neuvottelutulokset.
Riku Aalto: Ei pakkoa paikalliseen sopimiseen
On hyvä, että työpaikalla käydään keskustelut yrityksen tilanteesta, mutta pääluottamusmiesten ei tarvitse sopia perälautaa pienemmistä korotuksista, Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto korostaa.
Aalto muistuttaa palkkaratkaisussa olevan nyt olennaista, että pääluottamusmiehiä ei pakoteta sopimaan yhtään mistään. Hänen mukaansa voi sanoa, että paikallisessa sopimisessa on otettu askel tai pari taaksepäin.
– Mutta jos yrityksen tilauskanta on hyvä, pääluottamusmiehellä on mahdollisuus paikallisesti neuvotella suuremmista korotuksista, Aalto sanoo ja toteaa arvioinnin tässä olevan pääluottamusmiehellä.
Jos yhteistä näkemystä suuremmista korotuksista ei synny, niin toteutuu sopimusratkaisun vaihtoehto b. Sen mukaan maksetaan prosentin yleiskorotus ja puolen prosentin erä, joka on tarkoitettu palkkavinoutumien korjaamiseen.
– Erä ei ole paikallinen erä, koska sen jakamisesta on liittojen välillä sovittu. Kaikki saavat erästä jotain. Erää voi luonnehtia solidaariseksi malliksi, koska ne, joilla aikapalkkaosuus on keskiarvon alapuolella, saavat isomman korotuksen.
Työnantaja jakaa tämän erän liittojen ohjeistuksen mukaisesti. Jos työpaikalla ei ole palkkavinoutumia tai palkkarakennetta käytössä, niin erän käytöstä voidaan sopia.
– Mutta jos siitä ei sovita, niin se tulee kaikille 0,5 prosentin suuruisena yleiskorotuksena.
Aalto luonnehtii elokuussa käytyjen neuvottelujen ilmapiiriä kohtuullisen kireäksi. Takana oli kevään yritys, jolloin ei päästy edes palkankorotusmallista yhteisymmärrykseen. Työnantajien tavoitteena oli kokonaan yrityskohtainen sopiminen.
– Nyt saatiin minimiratkaisu niihin yrityksiin, jotka ovat huonommassa taloudellisessa tilanteessa. Puolentoista prosentin korotus kohdistuu ensisijaisesti yrityksiin, joissa tilauskanta ei ole vielä lähtenyt nousuun. Paremmassa asemassa olevissa yrityksissä tasoa pitäisi pystyä nostamaan.
Neuvottelut keskeytettiin keväällä ja niitä jatkettiin useaan otteeseen elokuun alussa ennen takarajaksi sovittua 16. elokuuta. Jos tulosta ei olisi syntynyt, olisi sopimus irtisanoutunut.
– Onko tämä ratkaisu riittävä, hyvä vai huono? Sitä voi arvioida, mutta enempää ei nyt saatu. Neuvottelukunnassa yksimielinen arviomme oli kuitenkin se, että sopimuksen irtisanominen ei olisi hyvä ratkaisu. Meillä on edelleen noin 20 000 työtöntä jäsentä ja suuret uhat muun muassa telakkateollisuudessa.
Avasiko Metalliliitto taas kierroksen pään?
– Me neuvottelemme omassa aikataulussamme. Eri liittojen sopimusten korotuksia on ripoteltu pitkin vuotta. Ei ole nähtävissä, että joku aloittaa tai päättää neuvottelukierroksen. Työnantajien tahtotila on ollut, että ollaan koko ajan epävarmassa tilanteessa.
Eikä tämä mikään ankkurimalli muille aloille ole, Aalto muistuttaa.
– Jokainen ammattiliitto pyrkii neuvottelemaan parhaan mahdollisen ratkaisun.
(HP)
Neuvottelutuloksen keskeinen sisältö:
tes_keskeinen_sisalto2010.doc
Liittovaltuuston keskustelua:
http://www.metalliliitto.fi/portal/suomi/uutisia/?id=2410
Espoon elektroniikkatyöväen ammattiosasto 263 on lakkauttanut toimintansa. Osastossa oli viime vuoden lopulla 207 jäsentä. Jäseniä on kehotettu liittymään Espoon metallityöväen ammattiosastoon 271.
Osasto 263:n jäseniä työskenteli aikoinaan muun muassa Fujitsu Siemensin Kilon tehtaalla sekä Nokia Siemens Networksin Espoon tehtaalla, jonka lopettaminen vei työpaikkaosastona toimineelta 263:lta toimintaedellytykset.
(HP)
Teboil korottaa Metalliliiton jäsenkortilla saatavan bensiini- ja dieselöljyalennuksen 2,2 senttiin litralta 1.9.- 30.11.2010 väliseksi ajaksi. Sopimuksen mukainen alennus on 1,7 senttiä litralta.
Voiteluaineista jäsenkortilla saa alennusta 10 prosenttia (ei yli 10 litran astioista).
Polttoainealennuksen saa kaikilta Teboil-huoltamoilta ja automaattiasemilta lukuun ottamatta nettohintapohjaisia Teboil Express -automaattiasemia.
Metalliliitto on mukana omalla osastolla Alihankinta 2010 -messuilla. Messuosasto on B-hallissa, B 809. Nyt 20. kerran järjestettävät Kansainväliset Alihankintamessut ovat Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 21.–23.9.
Metalliliitto järjesti heinäkuisen Työväen Musiikkitapahtuman yhteydessä ensimmäisen Metalliklubi-tapaamisen. Tapaamisen ideana on vapaamuotoisissa puitteissa koota Metallin yhteistyötahojen ja muiden liittojen ihmisiä keskustelemaan yhteiskunnallisista asioista ja yhteistyöstä, kertoo järjestöpäällikkö Kari Hyytiä.
– Nyt puhuttiin muun muassa yhteistyöstä jäsenhankinnassa ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta teemalla ”Hyvinvointiyhteiskunta ja ammattiliiton jäsenyys”.
Metalliklubilla ei ole tiukasti määriteltyjä muotoja, vaan tilaisuuden luonne muotoutuu tarpeiden mukaan.
Valkeakoskella järjestetyssä tilaisuudessa esiintyi Metallin esiintyjäkisan voittaja, The Slidemobile.
(HP)