Ammatillinen aikuiskoulutus näkyy useimmiten palkassa. Mitä pienempituloinen, sitä suurempi rahallinen hyöty on ammatillisesta aikuiskoulutuksesta, sanoo asiasta väitöstutkimuksensa tehnyt Erkki Laukkanen.
Erkki Laukkasen tutkimusongelmana oli aikuiskoulutuksen vaikutus palkansaajien ansioihin 1990-luvulla. Tulos oli selkeä: yksi kurssi ammatillista aikuiskoulutusta näkyy palkassa keskimäärin prosentin, parin hyppäyksenä.
– Kun vertaan nuorisoasteen koulutuksen tuottamaa lisäystä palkkaan, ammatillinen aikuiskoulutus on anteliaampi. Yksi vuosi nuorisoasteen koulutuksessa näkyy palkassa noin viiden prosenttiyksikön korotuksena. Se on likimain yhtä paljon kuin viisi keskimäärin viikon mittaista aikuiskoulutuskurssia, Erkki Laukkanen selvittää.
Näin hyvä tuotto näyttää suorastaan epäuskottavan hyvältä. Mutta tosiasia kuitenkin on, että samanlaisia tuloksia on saatu muuallakin: ensin USA:ssa, sitten eräissä maissa Euroopassa ja nyt Suomessa. Aikuisena opiskelu siis kannattaa ainakin rahallisessa mielessä.
Laukkanen tosin löysi tutkimusaineistostaan kummallisen ilmiön: Suomessa julkinen sektori kouluttaa henkilöstöään enemmän kuin yksityinen sektori, mutta julkissektorilla aikuiskoulutus ei näy palkassa.
– Se saattaa näkyä uranäkymissä, mutta palkkavaikutus on nolla.
Vaikka Laukkasen tutkimuksesta käy ilmi, että panos aikuiskoulutukseen tuottaa arvoa myös tilipussissa, nuorella iällä hankittua koulutusta tai sen puutetta ei voi korvata ammatillisella aikuiskoulutuksella.
– Ammatilliseen aikuiskoulutukseen pitää ilman muuta satsata, mutta se ei saa tapahtua nuorisoasteen koulutuksen kustannuksella. On olemassa vahvaa näyttöä siitä, että aikuiskoulutus tuottaa hyvin vain, jos pohjat on tehty kunnolla eli työntekijällä on hyvät perusopinnot. Nuorisoasteen koulutus ja ammatillinen aikuiskoulutus eivät ole vastakohtia, vaan toisiaan tukevia.
Laukkanen tosin näkee vaaran merkkejä. EU:n suositus niin sanotusta joustoturvasta tähtää siihen, että yleisiä taitoja työmarkkinoilla kehittävä koulutus jää yhä enemmän yhteiskunnan vastuulle, ja työnantajan hoidettavaksi jää koulutuksesta siivu, joka hyödyttää juuri kyseistä yritystä.
– On vahvaa näyttöä siitä, että jako yleiseen koulutukseen ja yritysspesifiseen koulutukseen ei ole käypä. Kaikkeen koulutukseen liittyy jossain määrin yleisiä valmiuksia työmarkkinoilla. Siksi myös työnantajien on osallistuttava aikuiskoulutukseen yleisemminkin. Ja onneksi suomalaiset työnantajat näin tekevätkin.
Erkki Laukkanen ei tutkimuksessaan käsitellyt sitä, mikä vaikutus henkilöstökoulutuksella ja ammatillisella aikuiskoulutuksella on yrityksen tuottavuuden kehittymiseen. Väitöstutkimus olisi laventunut liiaksi.
Yhtä lailla tutkimukseen ei mahtunut, mikä vaikutus ammatillisella aikuiskoulutuksella ja henkilöstökoulutuksella on työntekijän työmarkkinakelpoisuuteen ja työllistymiseen.
– Mutta aikuiskoulutuksen positiivinen palkkavaikutus indikoi myös positiivista tuottavuusvaikutusta. Palkat ja tuottavuus kun korreloivat keskenään. En usko, että yritys satsaisi henkilöstökoulutukseen, ellei siitä olisi hyötyä myös yritykselle, Laukkanen toteaa ja sanoo, että koulutuksen ja tuottavuuden kytkeytyminen toisiinsa pitäisi selvittää yritystasolla.
Se tiedetään, että pörssiyhtiöiden omistajat tiiraavat yrityksen koulutusbudjetteja. Kehittyvä yritys käyttää rahaa myös koulutukseen.
– Yrityksillä on monia syitä sijoittaa henkilöstönsä kehittämiseen. Yksi on se, että työntekijät odottavat kehittyvänsä työssään ja kouluttaminen sitouttaa väkeä. Toinen on yrityksen uskottavuus osakkeenomistajien silmissä. Jos yritys ei kouluta henkilöstöään, herää kysymys yrityksen kannattavuudesta ja tulevaisuudesta.
Erkki Laukkanen teki väitöskirjansa englanninkielisenä Åbo Akademille. Vajaata vuorokautta ennen väitöstä Laukkanen kuuli, että vastaväittäjä Tanskasta oli lentomotissa eikä olisi ehtinyt edes laivalla Turkuun. Islannin tuhkapilvi yllätti.
Niinpä väitöstilaisuus järjestettiin videoväittelynä. Laukkanen istui Turussa, vastaväittelijä kameran edessä Århusissa.
– Jännitys oli kaksinkertainen. Tilaisuus oli kuin tennisottelu, kun yleisö käänsi katsettaan minuun ja välillä pöydän toisessa päässä olevaan monitoriin, jossa vastaväittelijä esiintyi. Kaikki meni onneksi ihan hyvin, Erkki Laukkanen sanoo. Mutta lihasjännitys katosi vasta seuraavalla viikolla.