Palkat nousevat lokakuun alussa

Koonnut Heikki Piskonen

 

Lokakuun alussa voimaan tulevat palkankorotukset vaihtelevat jonkin verran Metallin eri sopimusaloilla.

Metallin suurimmalla sopimusalalla teknologiateollisuudessa palkkoja korotetaan yleiskorotuksella, joka on 2,5 prosenttia.

Tämän lisäksi käytössä on yritys- tai työpaikkakohtainen erä, jonka suuruus on ensisijaisesti 1,6 prosenttia ja ääritapauksissa 1,0 prosenttia silloin kun ei ole saatu neuvottelutulosta.

Työpaikkakohtaisen erän tavoitteeksi on määritelty tukea palkanmuodostuksen kannustavuutta, oikeudenmukaista palkkarakennetta ja tuottavuuden kehittymistä. Tavoitteena on myös selvittää, onko palkkaporrastus ja kannustavuus yrityksissä kunnossa sekä mitä toimia palkkauksen ylläpito vaatii.

Liittojen välisen ohjeistuksen mukaan kyse on siitä, että korotusten jakamisen perusteena on työn vaativuus, henkilön pätevyys tai työsuoritus. Samalla otetaan huomioon palkkarakenteen mukaisen palkkaporrastuksen toteuttaminen ja erä käytetään mahdollisten palkkauksen vinoutumien korjaamiseen. Tarkoituksena on, että korotukset kohdennetaan niille työntekijöille, joiden palkassa on näiden kohtien perusteella korjattavaa.

Liitot avustavat erän soveltamisessa.

Metalliliitto selvittää työpaikkakohtaisen erän toteutumisen kyselyllä loppusyksystä.

 

Työkohtaiset tuntipalkat 1.10.2008 (teknologiateollisuus)

Työnvaativuusryhmä

kl 1 (snt/t)

kl 2 (snt/t)

1

813

794

2

853

834

3

896

875

4

941

919

5

988

965

6

1037

1013

7

1089

1064

8

1144

1117

9

1201

1173

 

Erilliset lisät teknologiateollisuudessa:

- tilapäinen poikkeama työskentelyolosuhteissa enintään 53 senttiä/tunti

- poikkeuksellinen haitta tai hankaluus vähintään 40 senttiä

- iltavuoro 106 senttiä/tunti

- yövuoro 195 senttiä/tunti

- keskeytymättömän ja jatkuvan vuorotyön lisä 195 senttiä/tunti

 

Auto- ja konealat

 

Auto- ja konekorjaamoalan työntekijöillä yleiskorotus on 47 senttiä tunti, kuitenkin vähintään 4,1 prosenttia. Silloin kun keskituntiansio on yli 11,46 euroa, on korotus 4,1 prosenttia.

Henkilökohtaisia aikapalkkoja korotetaan yleiskorotuksen verran. Iltavuorolisä on 1,09, yövuorolisä 2,01 ja ulkotyölisä 0,52 euroa tunnissa.

Auto- ja konekaupan alalla varaosa-, varasto- ja palvelutyöntekijöiden sekä konttorityöntekijöiden henkilökohtaisia kuukausipalkkoja korotetaan 83 euroa, kuitenkin vähintään 4,1 prosenttia.

Provisiopalkkaisten automyyjien kiinteää palkkaa korotetaan 83 euroa. kuitenkin vähintään 4,1 prosenttia. Korotus lasketaan kiinteästä palkasta.

Kiinteäpalkkaisten automyyjien kuukausipalkkaa korotetaan 83 euroa, kuitenkin vähintään 4,1 prosenttia.

Auto- ja konekaupassa korotus on 4,1 prosenttia, jos kuukausipalkka on yli 2024 euroa.

 

Pelti- ja teollisuuseristysala

 

Yleiskorotus, vuorolisät ja työpaikkakohtainen erä noudattavat teknologiateollisuuden sopimusta.

Työehtosopimuksen 29–34 §:n mukaisia urakkahinnoittelun yksikköhintoja korotetaan 4,1 prosenttia. Käytettäessä työehtosopimuksen 32 §:ssä olevia yksikköhintoja LVI-eristystöissä yksikköhinnat kerrotaan kertoimella 0,8274.

Urakkahinnoittelun ulkopuolisia suorituspalkkoja korotetaan niin, että ansio nousee korotusten mukaisesti.

 

Jalometalliala

 

Yleiskorotus on 3,5 prosenttia. Sopimuksessa ei ole työpaikkakohtaista erää.

Iltavuorolisä on 108 ja yövuorolisä 200 senttiä tunnilta. Keskeytymättömässä ja jatkuvassa vuorotyössä maksetaan 199 senttiä lisää tunnilta.

 

Metsäteollisuuden korjaamot

 

Yleiskorotus on 2,9 prosenttia. Samalla poistetaan 1.10.2008 alkaen paikkakuntakalleusluokitus ja siirrytään yhteen palkkataulukkoon.

Työpaikkakohtainen erä on 0,9 prosenttia. Sen jakoperusteista neuvotellaan paikallisesti. Jos erästä ei päästä yksimielisyyteen, niin työnantaja jakaa erästä puolet prosentuaalisena yleiskorotuksena ja puolet kyseisessä kohdassa mainittujen palkkaperiaatteiden mukaisesti. Luottamusmiehen on voitava paikallisesti varmistaa työnantajan erän jakaminen.

Sairausajan palkanlaskentaa muutetaan niin, että vuorotyö- ja olosuhdelisät eivät vaikuta keskituntiansioon, jolla sairausajan palkka lasketaan.

Iltavuorolisä on 94, yövuorolisä 175 ja lauantaityölisä 160 senttiä tunnilta. Paikallisesti sovittuja olosuhdelisiä korotetaan 8,8 prosenttia.

 

Energia-ala

 

Yleiskorotus on 2,2 prosenttia. Yrityskohtainen erä on 0,8 prosenttia. Se lasketaan yleiskorotuksella korottamattomista tunti/kuukausipalkoista.

Yrityskohtainen erä käytetään ensisijaisesti matkustusmääräysten muutosten aiheuttamiin kustannuksiin. Mikäli niiden aiheuttama kustannusnousu jää kyseistä erää pienemmäksi, käytetään loppu henkikohtaisten palkanosien tarkistuksiin noudattaen 1.3.2008 jakoperusteita.

 

Tietoala

 

Yleiskorotus on 2,5 prosenttia.

Yrityskohtaisen erän suuruus on 1,6 tai 1,0 prosenttia vuoden 2008 toisen neljänneksen keskimääräisestä aikatuntipalkasta kerrottuna yrityksen niiden työntekijöiden lukumäärällä, jotka ovat tämän työehtosopimuksen piirissä.

 

Puolustusministeriön työpaikat

 

Yleiskorotus on 2,5 prosenttia.

Työpaikkakohtainen erä on 1,0 tai 1,6 prosenttia.

 

Kaivosala

 

Kaivoslisä on 136 senttiä tunnilta.

Muutoin sopimus noudattaa teknologiateollisuuden sopimusta. Yleiskorotus on 2,5 prosenttia. Yritys- tai työpaikkakohtainen erä

on 1,0 prosenttia tai 1,6 prosenttia

 

Työehtosopimukset ovat verkkosivuilla kohdassa www.metalliliitto.fi/tyoehtosopimus