Mies katsoo silmiin ja sanoo: ”Minä tiedän, minä osaan, minulla on suhteet.” Siksi Keski-Lapin kaivosammattiosasto luottaa Juha Karppiseen. Eikä huippukaivosmies aio lähteä kotoansa kuin jänis haavalta, vaikka jättiyhtiö kairaa hänen kotikylänsä piiritysympyrää kireämmälle päivä päivältä.
Väylän avaajana ammattiosaston puheenjohtaja Juha Karppinen
Ammattiosasto: Keski-Lapin Kaivos- ja Metallityöväen ao. 313
Perustamisvuosi: 1964
Työpaikkoja: 4 + kiertäviä kairaajia
Luottamustoimet: Työsuojeluvaltuutettu 1996–2002, pääluottamusmies 2003–, ammattiosaston puheenjohtaja 2006–
Ei peljätä aamulla töihin lähteä. Ei ole ressiä. Kaikki on jo nähty, mitä tässä rikastamossa voi tapahtua.”
Prosessinhoitaja Juha Karppinen rötkähtää tuoliin Pahtavaaran kultakaivoksella, rikastamon valvomossa, ja näyttää muikean tyytyväiseltä. Vaan ei anneta tämän lappilaisen lupsakkuuden hämätä. Ei uskota, ettei koskaan tule kiire, vaikka melkein kaikkien konsonanttiensa perään Karppinen ehtii laittaa h-kirjaimen.
– Joskus on toimittava nopeasti, ettei tule katastrofia.
Kun kiipeilee itseänsä kirittäen rikastamon portaita, väistää rouhivaa kivimyllyä ja lomittautuu jättiläisvaskoolien väliin, silti aina pikkaisen prosessimiehen jäljessä, uskoo herkästi, että Karppinen tuntee tämän rikastamon metkut. Uskoo, että mies osaa lähteä valvomosta silloin kun prosessi niin vaatii ja tietää vielä minne menee.
– Ja kaikki ihmiset ovat tuttuja. Toimihenkilöidenkin kanssa on hyvät välit.
– Minä kun tykkään olla ihmisten kanssa. Minä harrastan edunvalvontaa.
Niin kuvaa Karppinen perussyitä siihen, että hän on ollut kahdeksan vuotta Keski-Lapin kaivos- ja metallityöväen ammattiosasto numero 313:n puheenjohtaja. Sellainen luonteva avoimuus, ihmisten kanssa toimeen tuleminen ja halu auttaa muita pulassa, siinä on muita avuja, joita Karppisen mielestä ammattiosaston puheenjohtaja tarvitsee.
Ammattiosaaminen tuossa jo tuli kuvailtua, kylmää numerotietoakin asiasta on.
– Pahtavaaran kaivosta alettiin rakentaa vuonna 1996. Työvoimapoliittiseen koulutukseen haki 430, ja me käytiin hirviän syynin läpi. 50:tä haastateltiin ja 25 otettiin kursseille.
Sodankylän Kersilön kylän poika maanviljelyspaikasta oli käynyt levyseppähitsaajan ammattiopinnot ja suorittanut vielä maanviljelysteknikon tutkinnot. Työskentelyä etelässäkin oli kokeiltu ja huonoksi havaittu.
Ammattiosasto 313 järjestää Pahtavaaran, Kittilän, Kevitsan ja Kolarin kaivosten kaivosmiehet, samoin pari tusinaa eri työmailla työskentelevää kairaajaa. Jäseniä osastossa on 365. Karppinen on kouliintunut Pahtavaarassa ensin työsuojeluvaltuutetun ja sitten pääluoton pestissä vuosien varrella sellaiseksi osaston puheenjohtajaksi, joka taitaa neuvoa muitakin ”rutiiniasioissa”.
– Ne samat ongelmat toistuvat joka paikassa. Osaan jo hoitaa irtisanomiset ja muut, kaikki on neuvoteltavissa.
– Ja minä tunnen nyt kaivosalalla kaikki. Suhteet eivät synny yhdessä tai kahdessa vuodessa. Kymmenen vuotta olen verkostoa kasvattanut, ja ministeriöitä myöten tiedän nyt, kenelle soitan.
– Työnantajakin arvostaa. Tieto kulkee perille heti, ei ole välikäsiä.
Nyt aletaankin päästä Karppisen kanssa sitten itse asiaan: koko kaivosalan edunvalvontaan.
– Kaivosala on kasvava erityisala. Minä olen Metallissa ajanut ja tulen edelleen ajamaan kaivosalan oman työehtosopimusneuvottelukunnan perustamista.
– Metallin pääalalla ei ole koskaan jäänyt työehtosopimus kaivoslisästä kiinni. Aina on samoilla tulilla menty, kuvaa Karppinen.
Karppinen ei malta olla yllyttämättä kuvaajaa näppäämästä ruutua valvomon ilmoitustaulusta, jossa tiedotetaan Pahtavaaran kaivosmiehille maksettavasta 13:nnen kuukauden palkasta.
– Se on täällä paikallisesti neuvoteltu etu. Ja kun muualla saatiin viime syksynä 2,4 prosentin korotukset, täällä saatiin 3,2 prosenttia.
Olkiluoto-ilmiöksi voitaneen kutsua puolestaan sitä tilannetta, kun kaivosbuumin myötä rakenteilla tai suunnitteilla olevat kaivokset Lapissa näyttäytyvät edunvalvonnan huutolaispaikkoina. Ympäri maata tai ulkomailta tulee urakoitsijoita ja alihankkijoita, eivätkä niiden työntekijöiden palkat tai työajat ole aina kunnossa.
– Ammattiliittojen pitää mennä jo kaivosten rakennustyömaille. Kun kaivos pyörähtää käyntiin, niin sitten on kaikki jo aivan liian myöhäistä, Karppinen kuvaa.
Karppinen vaatii, että Metalliliitto, Rakennusliitto, Sähköliitto ja maarakennuspuolen ammattiliitto käyvät tiiviiseen yhteistyöhön. Heti jo kaivossuunnitelman julki tullessa ammattiliittojen pitää päättää, kuka ottaa vastuun uudesta rakennustyömaasta.
Karppinen uskoo, että työnantajapuolellekin olisi helpompi pyöräyttää sitten kaivos käyntiin, kun olisi neuvottelukumppaneita. Olisi siis valittuina luottamusmiehet, jotka puolestaan kertoisivat eteenpäin työntekijöille tiedot työajoista, ehdoista ja niistä tuhannesta muusta asiasta, jotka jokaisen pitäisi tietää.
Karppinen toteaa, että juuri kaivosta aloitettaessa sementoidaan koko laitoksen organisaatio. Nyt voi käydä niin, että kun kaivoksella aloittavat kaivosmiehet ovat kaikki vaikka neljän kuukauden koeajalla tai puolen vuoden määräajalla, kukaan ei kerta kaikkiaan uskalla ryhtyä luottamusmieheksi.
Karppinen vaatii, että vuokrafirmojen ja alihankkijoiden työntekijöiden edunvalvontaan panostettaisiin Metalliliitossa ylipäänsä paljon nykyistä enemmän. Se auttaisi kaivosalaakin.
– Metalliliiton pitää tukea, rohkaista ja kannustaa tilaajafirmojen luottamusmiehiä, jotta he uskaltaisivat ottaa selvää vuokratyöntekijöiden ja alihankkijoiden työntekijöiden työehdoista. Monissa pikkufirmoissa työntekijät eivät uskalla liittyä liittoon. He pelkäävät joutuvansa mustalle listalle.
– Kyllä minä tuon kaiken tiedän, sanoo Karppinen.
Olemme kerranneet Karppisen kanssa uutisia jättiläismäisten kaivosyhtiöiden ihmisoikeusrikkomuksista ympäri maailmaa.
Juha Karppinen on syntynyt ja asuu edelleen Sodankylän Kersilön kylässä, jonka ympärillä englantilainen Anglo American kaivosyhtiö tekee koekairauksia Viiankiaavalla avatakseen kupari-nikkeli- ja platinametallikaivoksen. Viiankiaapa on aapasoiden helmi, suojellulla Natura-alueella.
– Kaivosyhtiöt kertovat olevansa luontoystävällisiä. Miksi ne sitten kairaavat Natura-alueella?
– Kaikki on valmisteltu salaa kulisseissa. Paikallista väestöä ei ole kuultu lainkaan. Aina vedotaan siihen, ettei pörssiyhtiön tarvitse kertoa mitään.
– Tällaiseen ei ole Lapissa totuttu. Täällä on totuttu avoimuuteen ja neuvottelemiseen.
Karppinen on kaivosmies kiireestä kantapäähän, eikä sinänsä vastusta kaivosalan kehittymistä. Tuohan se työpaikkoja syrjäseuduille. Mutta ehtona on neuvottelu myös luontaiselinkeinojen kanssa ja kasvun hallitseminen.
– Poromiehet ovat olleet täällä satoja vuosia. Kaivos loppuu ehkä 50 vuoden päästä, mutta poromiehet ovat täällä edelleen. Kaikkea ei vaan voi mitata rahassa.
Karppinen on Sodankylän kunnanvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja. Hän jos kuka tietää, mitä hallitsematon kaivosbuumi ja sen mukanaan tuomat, yht´äkkiset ihmisjoukot kunnalle merkitsevät. Vuokrataso on jo nyt noussut Helsingin tasolle, yksiöstä vaaditaan Sodankylässä jopa 800 euroa. Päivähoitopaikat eivät riitä. Mitkään palvelut eivät riitä. Mutta tuloja ei tule, sillä kaivoslakia uudistettaessa Suomi hukkasi Karppisen mukaan ainutlaatuisen tilaisuuden.
– Tennilän ehdottama louhintamaksu ei mennyt läpi. Pörssiyhtiöt osaavat näyttää minkä rahallisen tuoton tahansa. Siihen peliin ei pidä lähteä, louhittavaan tonnimäärään perustuva maksu olisi ainoa toimiva järjestelmä, joka jättäisi kaivospaikkakunnallekin jotakin.
Palaamme Karppisen kanssa Kersilön kylään ja sitä kairauksillaan piirittävään, vain rahan käskyvaltaa tottelevaan suuryhtiöön.
– En minä kotoani hiljaa lähde. En minä lähde kuin jänis haavalta.
Ammattiosaston toimikunnan puheenjohtaja johtaa puhetta ammattiosaston ja toimikunnan kokouksissa (lukuun ottamatta kevätkokousta) ja valvoo sääntöjen sekä ammattiosaston päätösten ja liittotoimikunnan antamien ohjeiden noudattamista.