Tutkimusten mukaan joka neljäs suomalainen kärsii merkittävästä psyykkisestä sairaudesta. Mielenterveydellisistä syistä on työkyvyttömyyseläkkeellä noin 100 000 henkilöä. Jokaisen lähellä on 2—3 omaista tai läheistä, joiden elämään sairaus vaikuttaa.
Sairaalahoitojaksot ovat lyhentyneet ja entistä useampi mielenterveyspotilas siirretään avohoitoon. Avohoitopalvelut eivät kuitenkaan riitä palvelemaan kaikkia niitä tarvitsevia. Mielenterveyskuntoutujat tarvitsevat entistä enemmän perheidensä tukea, mikä lisää omaisten kuormittumista.
Mielenterveystyötä tekevät ovat havainneet, että välinpitämättömyys on kasvanut Suomessa. Toinen yleistynyt piirre on suvaitsemattomuuden lisääntyminen. Erilaisuutta ei siedetä.
Suomalaiset mielenterveysjärjestöt kampanjoivat leimaamista vastaan. Zerostigma - Nollatoleranssi -kampanjan käynnistäjänä on ollut Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto ja mukana ovat Mielenterveyden keskusliitto, Mielenterveysseura, Mielenterveysyhdistys Helmi, Finlands Svenska Psykosociala Centralförbund ja Psykiatriyhdistys.
Kampanjan päätapahtumaa vietetään lokakuun 10. päivänä, joka on maailman mielenterveyspäivä.
Edellinen päivä eli Ilonan päivä 9.10. on valtakunnallinen mielenterveyspotilaiden ja -kuntoutujien omaisten päivä. Päivällä halutaan muistuttaa siitä, että jokaisen mielenterveyshäiriöistä kärsivän ihmisen taustalla on omaisia ja läheisiä, joiden elämään sairaus myös vaikuttaa.
Kampanjasta ja mielenterveystyöstä lisää verkkosivuilta www.omaisten.org ja www.mielenterveysseura.fi.
(HP)

