Kolumbiassa tapettiin viime vuonna 94 ay-aktiivia. Etelä-Korean Metalliliiton johtoa on istunut vankilassa tiheästi viime vuosina. Saudi-Arabiassa metallityöntekijät eivät voi perustaa ammattiliittoa, koska se on laissa kielletty.
Maailman metallityöläisten järjestön IMF:n kongressi Itävallan Wienissä toukokuun lopulla oli värikäs sukukokous. 750 kokousedustajaa sadasta maasta linjasi kolmen päivän ajan yhteisiä toimia uudessa rajattomassa maailmassa, jossa ylikansalliset yritykset mellastavat yhä vapaammin.
Pohjoismaat ovat kaikesta huolimatta vielä aikamoinen lintukoto. Tämän päivän suurin uhka on epävarmuus teollisuuden tulevaisuudesta, kun työpaikkoja valuu tuhansittain kohti halvempia maita. Järjestäytyneen työväen asema on kuitenkin parempi kuin missään maailmassa.
Vahva asemamme merkitsee myös vastuuta yli rajojen. Edunvalvonta ei ole enää vain paikallinen ja kansallinen asia. Pohjoismaisilla liitoilla on intressi varmistaa, että pohjoismaiset yritykset käyttäytyvät kunnolla, missä ikinä maailmassa ne toimivat. Siksi lupasimme yhteistyötä amerikkalaisille, balttilaisille ja aasialaisille IMF:n jäsenliitoille.
Pohjoismaiden ja Baltian ammattiliitot ovat jo edenneet käytännön hankkeessa, jonka tarkoituksena on nostaa järjestäytymisastetta ja edistää sopimustoimintaa Eestissä, Latviassa ja Liettuassa. Yhdessä laatimamme kartoitus kattaa 400 teollisuuden ja rakennusalan pohjoismaista yritystä, joilla on tytäryhtiötä Baltiassa.
Tutkimukset ja veljesliittojemme kokemukset todistavat, että erityisesti suomalaiset firmat jarruttavat järjestäytymistä ja sopimustoiminnan kehitystä Baltiassa. Se on vastoin kansainvälisiä sopimuksia ja Euroopan unionin linjauksia tasapainoisten yhteiskuntien kehittämiseksi näissä entisen Neuvostoliiton maissa.
Seuraava vaihe projektissamme on sopia yhteisistä käytännön toimista, joilla pohjoismaisissa yrityksiin varmistetaan normaalit työmarkkinasuhteet, oikeus liittyä ammattiliittoon, neuvotella työehtosopimus sekä yritystason yhteistoimintamalli. Tie on pitkä, mutta olemme päättäneet hoitaa savotan niillä keinoilla, joita se vaatii.
Kansainväliset raamisopimukset ylikansallisten yritysten kanssa on yhä kuumempi peruna. Pohjoismaiset liitot lupaavat ryhtyä tositoimiin, jotta pohjoismaiset yritykset takaavat sopimuksilla työntekijöiden perusoikeudet missä ikinä maailmassa ne toimivat.
Naisten oikeudet saivat IMF:n kongressissa paljon huomiota. Järjestön hallituksessa ei sen satavuotisen historian aikana ole koskaan ollut naisjäseniä, vaikka jäsenkunnasta 20 prosenttia on naisia. Sääntömuutoksen avustamana uuden hallituksen 25 jäsenestä kahdeksan on naisia.
Muutos näkyi jo kongressin keskusteluissa, jossa naiset ottivat heille kuuluvan paikan. Naiset puhuvat asioista eri tavalla kuin miehet. Naisten nouseminen esiin virkistää kummasti perinteistä machokulttuuria niin työpaikoilla kuin maailman metallin johtopaikoilla.
Jyrki Raina toimii Pohjoismaiden Metallin pääsihteerinä Tukholmassa.
jyrki.raina@nordic-in.org

